VPK:n
historiaa
Kaikki alkoi vuoden 1950 alussa, kun neljä miestä
keskustelivat VPK:n tarpeellisuudesta Nurmossa. He tiedottivat
kuntalaisia ajatuksesta ja päättivät järjestää
perustan kokouksen. Perustava kokous pidettiin kirkonkylän
koululla 10.4.1950, mutta tiedottamisesta huolimatta paikalla
saapui vain samaiset neljä miestä, Vilho Kaunismäki,
Eino Luukko, Ahti Luukko ja Pentti Asula. Kokous oli virallisesti
kuitenkin ilmoitettu ja näin päätösvaltainen,
tämän kokouksen päätöksellä
Nurmon VPK perustettiin. Ensimmäisen hallituksen puheenjohta-
jaksi valittiin Eino Luukko ja jäseniksi Vilho Kaunismäki,
Reino Asukas, Herman Asula, Sauli Lehtivuori, Pauli Tuomikoski
ja varajäseniksi Aala A Autio, Heikki Teppo ja Aarne
Harviala. Kunnan palopäällikkönä ja
VPK:n päällikkönä aloitti Ahti Luukko.
Alkava VPK tarvitsi rahaa kalustoon ja toimintaansa, hallituksen
päätöksellä aloitettiin jäsenkeräys,
mutta se tuotti vain vähänlaisesti. Palopäällikkö
Ahti Luukko aloitti iltamien järjestämisen näytelmineen,
jotka hän myös ohjasi. Ensimmäisen 10 vuoden
aikana tehtiin 14 näytelmää, joita esitettiin
yhteensä 52 kertaa Nurmossa ja maakunnassa. Esiintyjiä
ja hyviä näyttelijöitä löytyi VPK:n
omasta porukasta, innostus oman VPK työn eteenpäin
viemiseksi kannusti kaikkia tekemään parhaansa.
Kaikki olivat valmiita tekemään pyyteetöntä
työtä ilman korvausta VPK:n eteen.
Kunnalta saatiin Esa moottoriruisku, jota säilöttiin
Osuuskaupan pihapiirissä olevassa lautaladossa. Talvisin
ruiskua pidettiin lämpimässä Osk:n johtaja
Eemil Kuuselan eteisessä. Koska omaa paloautoa ei ollut
ruiskun palopaikalle viemiseen käytettiin hevosta ja
pidemmillä matkoilla Osuuskaupan autoa, joka piti välillä
tyhjätä ennen kuin päästiin matkaan.
13.8.1951 Päätettiin ostaa VPK:lle oma kuorma-auto
Osuuskaupalta, hintaa autolla oli 2250mk. Auto varustettiin
2500 litran puusäiliöllä ja lavan ympärille
tehtiin kehikko, jonka päälle saatiin pressu tarpeen
mukaan. Auto lahjoitettiin kouran VPK:n käyttöön
1959.
1952 Osuuskauppa rakensi autoilleen lämpimät tallit
ja VPK sai saamaan yhteyteen yhden tallin ja letkunkuivaus
tornin, Osk:n johtajan Kuuselan tarmokkaalla myötävaikutuksella.
Näin VPK sai vakiintuneen paikkansa Nurmossa, palotallista
tuli sitten monen nuoren ja vanhemmankin kohtauspaikka VPK:n
merkeissä, ja tämä perinne jatkuu edelleen.
Osuuskaupan rakentama talli muutettiin myöhemmin paloasemaksi,
joka vuonna 2002 purettiin tilalle rakennettiin uusi paloasema.
2.6.1953 päätettiin hankkia neliveto Land-Rover
heikkojen ja auraamattomien teiden takia. Lanttiin mahtui
sopivasti letkua ja siinä oli kiintoruisku vakiovarusteena.
Lantista tuli sitten todellinen monitoimiauto VPK:n rahankeruuta
ajatellen, sillä lanattiin luistinrata, kuljettiin
VPK:n joulupukkeja, tyhjättiin kaivoja ym.
1957 hankittiin tukkiauto, josta rakennettiin paloauto 2500
litran metallisäiliöllä, miehistöä
varten lavalle rakennettiin katettu hytti.
VPK:n poikaosasto perustettiin vuonna 1958, nykynimeke nuoriso-osasto.
Naisosasto perustettiin sitten seuraavan vuotena 1959. Osaston
perustajajäseninä olivat Irma Ripsanluoma, Onerva
Harviala, Elisa Välimaa, Kerttu Niemitalo, Eira Hynninen,
Salme Luukko ja Ilmi Lehtivuori. Naisosastolaiset olivat
mukana näytelmissä ja eri kilpailuiden tarjoilun
hoitajina.
1964 ostettiin Seinäjoen palolaitokselta Volvo paloauto,
jonka koritehdas penko oli rakentanut paloautoksi. Tämän
auton VPK on kunnostanut museoautoksi, joka tänä
päivänäkin on Nurmon Paloasemalla. VPK:n
lippu, jonka suunnitteli Paavo Laakso, vihittiin juhlallisesti
käyttöön Nurmon kirkossa 30.3.1970.
Vuonna 1970 hankittiin VPK:n ostamana ja kunnan ollessa
takuumiehenä Bedford paloauto. Tämä auto
olikin aikaansa edellä kaluston ja tilankäytön
suhteen, auton moottori oli diesel, joka siihen aikaan oli
todellinen harvinaisuus palokäytössä. 1979
hankittiin scanian käytetty öljyauto säiliöautoksi
helpottamaan vesitilannetta ja vuonna 1981 kunta hankki
miehistö- ja johtokeskusautoksi Dodgen. 1984 Nurmon
kunta hankki 11800 litran vesisäiliöllä varustetun
säiliöauton. Tämän jälkeen hankittu
kalusto on vieläkin käytössä ja niiden
esittely on linkin kalusto takana.
Kohta VPK:n perustamisen jälkeen oli alkanut ahkera
harjoitus kaluston käyttöön. Kun miehet harjoittelivat,
olivat myös pojat innolla mukana ja se näkyi kun
kilpailuihin osallistuttiin. Vuonna 1956 Nurmon VPK oli
ensi kertaa mukana Läänin Palokuntaliitonkilpailuissa
voittaen ne heti. Sittemmin VPK:n joukkueet ovat osallistuneet
kymmeniin ja kymmeniin kilpailuihin kahmien kymmeniä
voittoa ja ison läjän tietoa ja mahtavia kokemuksia.
Näistä voisi mainita vuoden 1964 Läänin
kilpailut, mistä VPK sai kaksi kaksoisvoittoa, poikien
ja miesten sarjassa ja sen että VPK on edustanut Lääniä
5 kertaa Pohjolan Malja kilpailuissa hyvällä menestyksellä.
Mainittakoon myös, että VPK:n kilpailu toiminta
ei ole jäänyt vain Suomen kamaralle, vaan on osallistuttu
useita kertoja kansainvälisiin palokuntakilpailuihin
ympäri eurooppaa, joista on ollut kotiin tuliaisina
kaiken värisiä mitaleja. VPK on myös ollut
aktiivisesti mukana muun tyyppisissä kilpailuissa kuin
paloalan kilpailuissa. Vuosien varrella on luisteltu, hiihdetty,
pelattu pesäpalloa ja lentopalloa, on pidetty maastojuoksu-
ja uintikilpailujakin. On kisailtu leikkimielisesti naapureitakin
vastaan, mukana naiset, miehet, tytöt ja pojat. On
oltu mukana jopa resiinarallissa useasti, mistä on
myös kaiken värisiä mitaleja.
VPK ensimmäisen 30 vuoden aikana kertyi hälytyksiä
yhteensä 618 kappaletta. Aiheuttajina tulipalot ennen
kaikkea alkuaikoina, myöhemmin kuvaan tulleet auton
jäihin putoamisen, kolarit, öljyntorjunta, eläinten
pelastamiset. Ensimmäisen 40 vuoden aikana kertyi hälytyksiä
yhteensä 1111. Tänä päivänä
Nurmon VPK kertyy hälytyksiä vuodessa noin 200.
Kun tätä historiaa pysähtyy ajattelemaan,
voi yhtyä VPK:n marssin sanoihin, jotka on sanoittanut
Eino Luukko ja säveltänyt Kerttu Salo, ei nahjusten
parvi oo, Tämä Nurmon VPK, vaan se on iskujoukko
miesten reippaitten.
>>Historiallisia
kuvia