Nurmon
VPK:n osastot

Nurmon VPK:ssa
on neljä osastoa: nuoriso-, nais-, hälytys- ja
tukiosastot.
Kaiken kaikkiaan osastoissa toimii yhteensä toista
sataa VPK:sta.
VPK:n toiminta on nykyisin todella monipuolista, vaikka
monelle ulkopuoliselle VPK on yhtä kuin paloautoja
ja tulipalojen sammuttamista.
VPK toiminnassa tapahtumia on harjoitukset, tutustumiset,
vierailut, kokoukset/palaverit, liikuntatilaisuudet, juhlat,
kilpailut ja kerhoillat...Niin näistä kertyy vuodessa
useampi tapahtuma. 600-700 kertaa tapahtuu vuodessa, mikä
on tapahtumien lukumäärässä noin kolme
kertaa suurempi kuin hälytysten määrä
(oli vuonna 2008 n.270).
VPK on paljon muutakin kuin punaiset paloautot. Tästä
hyvän kuvan saa tutustumalla palokuntalaiset
sivustoon tai tutustumalla vapaaehtoispalokuntatyön
esittelyvideoon
(SPEK).