Nurmon VPK:n palokuntanuoret

[Nuorisotyötoimikunta] [Yhteystietoja]

Nuoriso-osastoomme kuuluu tällä hetkellä n. 30 nuorta, iältään 9-17 vuotta. Nuoret on jaettu aloitusajankohtansa perusteella vanhempiin ja nuorempiin.

Koulutus toteutetaan pääosin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön koulutussuunnitelmaa noudattaen. Lisäksi on palokunnan omaa koulutusta, jossa syvennytään kodin paloturvallisuuteen, alkusammutusvälineistön käyttämiseen ja oikeanlaiseen käyttäytymiseen hätätilanteissa

Palokalustoon tutustutaan perusteellisesti nuoriso-osasto vuosien aikana. Näin hälytysosastoon siirtymisen kynnys pyritään pitämään matalalla. Toimintaan liittyy myös paljon erilaista oheistoimintaa; vierailuja ja retkiä tehdään vuosittain useita. Kesäisin osallistutaan myös palokuntaleirille, joilla saadaan koulutusta, mutta myös tutustutaan toisiin palokuntanuoriin ympäri Suomea ja maailmaa.

"Nurmon VPK:n nuoriso-osasto on perustettu 1956, joka oli aluksi poikaosasto. Poikaosastossa oli vain poikia. Myöhemmin osaston nimi vaihdettiin nuoriso-osastoksi, minkä jälkeen tyttöjä on ollut harrastuksessa myös mukana. "


WebDesign By Jari Partanen